Loistohoiva | Luotettavaa, lämminhenkistä ja yksilöllistä apua kotiin

Luotettavaa, lämminhenkistä ja yksilöllistä apua kotiin

Luotettavaa, ihmisläheistä ja ennen kaikkea kiireetöntä kotihoitoa ja arjen tukipalveluita ikääntyneiden,  omaisten ja lapsiperheiden jaksamisen ja hyvinvoinnin tueksi. 

Tutustu palveluihimme

Avustaja ja asiakas kävelyllä

Senioreille

Hoivapalvelut senioreille

Avustaja ja poikalapsi

Lapsiperheille

Arkea helpottavat palvelut perheille

Omaishoitajat

Omaishoitajille

Hengähdyshetkiä ja arjen tukemista

ja menestystä Uudelle Vuodelle 2026!

Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2026!

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä kaikkia yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta.

Vuosi 2025 toi tullessaan valtavan määrän merkittäviä ja koskettavia kohtaamisia ja on ollut ilo olla avuksi niin suurelle joukolle apua tarvitsevia.

Lupaamme jatkaa myös ensi vuonna työtä sen puolesta, että jokainen saa ansaitsemaansa apua silloin ja sillä tavalla, kuin hänelle on parasta.

💚: Loistohoivan tiimi

Tule asiakkaaksi

Loistohoivan palvelut suunnitellaan asiakkaan yksilöllisiä tarpeita ja toiveita kunnioittaen ja toteutetaan aina saman hoitajan tai avustajan toimesta.

Tässä esimerkkejä palveluistamme:

  • Henkilökohtainen apu hygienian, pukeutumisen ja liikkumisen kanssa.
  • Kodinhoidollinen apu, kuten siivous, pyykkihuolto ja muut arjen askareet.
  • Asiointiapu kauppaan, apteekkiin tai muiden päivittäisten asioiden kanssa avustaminen.
  • Yhteinen tekeminen, seuranpito, ulkoilu, harrastaminen ja keskustelut.
Loistohoiva toimistotiimi
vuotta hoivatyötä
0
tyytyväistä asiakasta
0 +
sitoutunutta työntekijää
0 +
suosittelisi meitä ystävälle
0 %

Asiakastarina: Kyllikin toiveena on asua omassa kodissa

Kyllikin toiveena on aina ollut mahdollisuus asua omassa kodissa, niin kauan kun se vain on mahdollista. Hän uskoo, että monet muutkin seniorit jakavat saman toiveen ja on iloinen, että Loistohoivan palvelun avulla kotona asuminen on mahdollista.

Tyytyväiset työntekijät tekevät tyytyväiset asiakkaat -
Loistohoiva on arvostettu työpaikka

Loistohoivalla työntekijöiden hyvinvoinnista välitetään aidosti. Tästä osoituksena meille on myönnetty Arvostettu työpaikka -sertifikaatti, joka myönnetään puolueettoman tutkimuksen perusteella.

Me uskomme, että tyytyväiset työntekijät tekevät työnsä erinomaisesti ja tämä näkyy myös asiakastyytyväisyydessämme. Niin asiakas- kuin työntekijätyytyväisyytemme ovat alamme parhaalla tasolla.

Tyytyväiset työntekijät tekevät tyytyväiset asiakkaat

Loistohoivalla työntekijöiden hyvinvoinnista välitetään aidosti. Tästä osoituksena meille on myönnetty Arvostettu työpaikka -sertifikaatti, joka myönnetään puolueettoman tutkimuksen perusteella.

Me uskomme, että tyytyväiset työntekijät tekevät työnsä erinomaisesti ja tämä näkyy myös asiakastyytyväisyydessämme. Niin asiakas- kuin työntekijätyytyväisyytemme ovat alamme parhaalla tasolla.

arvostettutyopaikka_loistohoiva

"Minun ja monen muun seniorin toiveena on asua kotona mahdollisimman pitkään. Loistohoivan palvelun avulla se on edelleen mahdollista."

- Asiakas, 86v

"Lähdin hakemaan apua äidilleni, kun huomasin hänen liikuntakyvyn ja oma-aloitekyvyn heikentyneen."

- Muistisairaan tytär

Miksi valita Loistohoiva?

Loistohoivan kotihoitopalvelut eivät ole vain kotihoitoa – se on välittämistä, läsnäoloa ja arjen turvaa. Meille jokainen asiakas on ainutlaatuinen, ja haluamme varmistaa, että jokainen saa juuri sellaista apua kuin tarvitsee – omalla tavallaan ja omassa kodissaan.

💚 Ihmisläheisyys sydämissä

Kohtaamme asiakkaamme aidosti ja kiireettömästi. Meillä on aikaa pysähtyä, kuunnella ja olla läsnä. Arvostamme jokaista asiakasta ja hänen uniikkia elämäänsä.

💚 Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät

98 % asiakkaistamme suosittelisi meitä ystävälleen ja työntekijämme viihtyvät meillä erinomaisesti. Niin asiakas- kuin työntekijätyytyväisyytemme ovat alamme parhaalla tasolla ja aiomme pitää tästä kiinni jatkossakin.

💚 Ammattilaiset apunasi

Myös toimistollamme työskentelee sote-alan asiantuntijoita, jotka ovat aina tavoitettavissa ja tukenasi. Olemme sitoutuneita antamaan kaiken ammattitaitomme hyväksesi.

💚 Laajat palvelut saman katon alta

Tarjoamme palveluita kodinhoidosta sairaanhoitoon – joustavasti ja luotettavasti. Yhteistyökumppaneidemme avulla järjestämme asiakkaidemme koteihin niin fysioterapiaa, optikkopalveluita kuin lakipalveluitakin.

💚 Pieni ja ketterä tiimi

Tunnemme asiakkaamme henkilökohtaisesti ja toimimme nopeasti, kun apua tarvitaan. Omahoitajan lisäksi asiakkaalle nimetään vastuuhenkilö myös toimiston päähän, joka takaa laadukkaan palvelun kaikissa tilanteissa.

Kotona asuminen on tärkeä osa omannäköistä elämää.

You are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.

More Information
Getter Karu
Getter Karu
Työnantajana Loistohoiva on loistava. Olen viihtynyt kyseisessä yrityksessä vuosia. Toimiston väki ovat ystävällisiä ja aina valmiina auttamaan kaikessa. Koen, että minua kuullaan ja kunnioitetaan. Voin tehdä töitä ilman kiireitä ja nautin siitä, että oikeasti on aikaa olla läsnä ❣️
Heikki Palmroos
Heikki Palmroos
Hyvää, kiireetöntä kotihoitoa ikäihmisille. Äitini pitää todella paljon Susanin käynneistä.
Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ry
Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ry
@pkseudunomaishoitajat
Inhimillistä ja iloista palvelua. Olemme saaneet hyvää palautetta jäseniltämme.
Jenni Kovanen
Jenni Kovanen
Meillä on käynyt yli kolmen vuoden ajan työntekijöitä Loistohoivalta erityislastani hoitamassa. Voin suositella Loistohoivaa täydellä sydämellä, meille lastenhoidosta on ollut korvaamaton apu ja tuki. Iso kiitos teille lämpimästä, empaattisesta ja aina ymmärtäväisestä kohtaamisesta. Lapseni palaute hoitajista oli kysyttäessä: "he ovat ystävällisiä, kilttejä ja kivoja".
Kimmo Penttilä
Kimmo Penttilä
Olen ollut nyt kaksi vuotta puolisoni omaishoitajana. Saimme kuulla Loistohoivan palveluista ja meillä on ollut heinäkuusta 2024 palvelu, jossa sama hoitaja saapuu kotiimme turvaamaan omaishoitajan vapaat. Käytössämme on 36 tuntia kuukaudessa, joka on varsin riittävä hoitamaan kodin ulkopuolisia asioita. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä siihen, että luonamme käy sama kotimainen hoitaja. Mielestämme Loistohoivan henkilökunta on ollut ammattimaista ja asiansa osaavaa. Voimme lämpimästi suositella kaikille.
Soile Sirniö
Soile Sirniö
Hyvää kiireetöntä palvelua niin ikäihmisille kuin lapsiperheillekin sekä hyvä huolenpito työntekijöistä❣️☀️❣️

Jaa sivu: