Kotisairaanhoito on sairaanhoitoa, joka toteutetaan hoidettavan omassa kodissa. Kotisairaanhoito voi mahdollistaa ikääntyneelle asumisen omassa kodissaan terveydentilasta riippumatta – hoivakotiin ei tarvitse mennä, jos se ei tunnu mieleiseltä. Lisäksi kotona suoritettavat sairaanhoidolliset toimenpiteet mahdollistavat sen, ettei ikääntyneet ole välttämätöntä lähteä terveyskeskukseen sairaanhoitajan vastaanotolle – pienet sairaanhoidolliset toimenpiteet on usein mahdollista suorittaa myös oman kodin rauhassa.
Kotisairaanhoito voi tietyissä tapauksessa mahdollistaa sairauksien hoidon kotona myös sellaisissa tapauksissa, joissa yleensä henkilö hoidettaisiin sairaalassa. Tällaisia tapauksia voivat olla esimerkiksi haavahoitajan osaamista vaativien haavojen hoito.
Kotisairaanhoito voi olla erittäin hyödyllistä ikäihmisille, jotka asuvat omassa kodissaan. Sairaanhoitaja voi tehdä kotikäynnillä monia erilaisia toimenpiteitä. Näistä yleisimpiä ovat:
Sairaanhoitajan kotikäynnillä voidaan arvioida ikäihmisen terveydentilaa tai seurata hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Sairaanhoitaja voi seurata ja arvoida lääkityksen vaikutuksia ja sivuoireita, arvioida asiakkaan ravitsemustilaa tai kiputiloja ja suorittaa pieniä toimenpiteitä, kuten ompeleiden ja hakasten poistoja tai korvahuuhtelun asiakkaan kotona.
Nimeämme asiakkaalle oman sairaanhoitajan, joka toteuttaa käynnit lähtökohtaisesti joka kerta. Kun kotisairaanhoidosta vastaa aina sama hoitaja, on hoidon jatkuvuus ja laadukkuus turvattu. Saapuessaan käynnille sairaanhoitaja tietää aina mitä edellisellä kerralla on tehty – näin hän pystyy jatkamaan hoitoa saumattomasti siitä mihin edellisellä kerralla on jääty.
Hoitajan lomaillessa tai ollessa sairaana, annamme sijaiselle kattavan perehdytyksen asiakkaan hoitosuunnitelmasta, -historiasta ja käytännön asioita. Tarvittaessa nimeämme asiakkaalle kokonaisen hoitotiimin.
Loistohoivan kiireetön kotisairaanhoito on laadukas ja saumattomasti toimiva sairaanhoidon kokonaisuus, joka on räätälöity yksilöllisesti jokaisen asiakkaan henkilökohtaisiin tarpeisiin. Omahoitaja oppii tuntemaan sairaanhoidollisten tarpeiden lisäksi asiakkaansa muut henkilökohtaiset toiveet ja tarpeet ja toimii aina näiden mukaisesti. Näin sairaanhoito on ennakoivaa ja yksilöllistä sekä asiakkaalle mieluisaa.
💚 Mahdollisuus asua kotona pidempään
Kotisairaanhoidolla voidaan tukea seniorin tai toimintakyvyltään rajoittuneen henkilön mahdollisuutta elää omassa kodissaan. Kotisairaanhoidolla voidaan tukea asiakkaan terveydentilaa ja toimintakykyä monipuolisesti.
💚 Tutun sairaanhoitajan käynnit lisäävät turvallisuuden tunnetta
Tutun sairaanhoitajan käynnit tuovat turvaa arkeen. Hoitaja seuraa asiakkaan vointia ja terveydentilaa ja reagoi nopeasti muutoksiin asiakkaan terveydentilassa. Lisäksi sairaanhoitajamme auttavat tarvittaessa muissakin arjen askareissa.
💚 Arjen helpottuminen ja elämänlaadun parantuminen
Arki helpottuu, kun terveyskeskukseen ei tarvitse lähteä jokaisen sairaanhoidollisen toimenpiteen tai arvion takia. Monet pienet toimenpiteet, kuten korvahuuhtelut ja haavahoidot voidaan toteuttaa turvallisesti myös omassa kodissa.
💚 Mahdollisuus oman näköiseen elämään
Kotona asuessaan seniori voi jatkaa omia rutiinejaan ja elää omalla tavallaan. Me integroidumme asiakkaan arkeen, ei toisin päin. Jokaisella on oikeus oman näköiseen elämään iästä, sairauksista ja toimintakyvystä riippumatta.
Loistohoivan kotihoitopalvelut eivät ole vain kotihoitoa – se on välittämistä, läsnäoloa ja arjen turvaa. Meille jokainen asiakas on ainutlaatuinen, ja haluamme varmistaa, että jokainen saa juuri sellaista apua kuin tarvitsee – omalla tavallaan ja omassa kodissaan.
Ihmisläheisyys sydämissä
Kohtaamme asiakkaamme aidosti ja kiireettömästi. Meillä on aikaa pysähtyä, kuunnella ja olla läsnä. Arvostamme jokaista asiakasta ja hänen uniikkia elämäänsä.
Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät
98 % asiakkaistamme suosittelisi meitä ystävälleen ja työntekijämme viihtyvät meillä erinomaisesti. Niin asiakas- kuin työntekijätyytyväisyytemme ovat alamme parhaalla tasolla ja aiomme pitää tästä kiinni jatkossakin.
Ammattilaiset apunasi
Myös toimistollamme työskentelee sote-alan asiantuntijoita, jotka ovat aina tavoitettavissa ja tukenasi. Olemme sitoutuneita antamaan kaiken ammattitaitomme hyväksesi.
Laajat palvelut saman katon alta
Tarjoamme palveluita yksityisestä kodinhoidosta sairaanhoitoon – joustavasti ja luotettavasti. Yhteistyökumppaneidemme avulla järjestämme asiakkaidemme koteihin niin fysioterapiaa, optikkopalveluita kuin lakipalveluitakin.
Pieni ja ketterä tiimi
Tunnemme asiakkaamme henkilökohtaisesti ja toimimme nopeasti, kun apua tarvitaan. Omahoitajan lisäksi asiakkaalle nimetään vastuuhenkilö myös toimiston päähän, joka takaa laadukkaan palvelun kaikissa tilanteissa.
Palvelupäällikkö Meiju Paajanen.
Tutustumiskäynnillä asiantuntijamme pyrkii tutustumaan tilanteeseenne, tarpeisiinne ja toiveisiinne mahdollisimman monipuolisesti.
Tapaamisen aikana myös teillä on mahdollisuus tutustua tarkemmin meihin ja selvittää, olisimmeko juuri teille ja teidän tilanteeseenne parhaiten sopiva palveluntuottaja. Tutustumiskäynti ei sido teitä mihinkään, joten voit pyytää meidät tapaamiselle matalalla kynnyksellä.
Kasvotusten tapahtuvan tapaamisen perusteella meidän on myös helpompi valita loistavista työntekijöistämme juuri teille parhaiten sopiva avustaja tai hoitaja. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että henkilökemiat kohtaavat asiakkaan ja työntekijän välillä.
Ole rohkeasti yhteydessä, niin keskustellaan lisää ja sovitaan halutessanne sopiva ajankohta tutustumiskäynnille.
Loistohoivan päätoimipiste sijaitsee Helsingissä Mannerheimintiellä keskeisellä paikalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Olemme toimineet koko Uudenmaan alueella jo useiden vuosien ajan ja tunnemme todennäköisesti asuinalueesi olipa asuinpaikkakuntasi Vantaa, Espoo, Helsinki, Kauniainen, Nurmijärvi, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää, Sipoo, Siuntio, Vihti tai Lohja.
Lisäksi toimimme seuraavilla paikkakunnilla: Lappeenranta, Imatra, Parikkala ja Rautjärvi.
Palvelumme hinta 50,00 €/h (alv. 0 %) riippumatta asuinpaikastanne tai palvelukokonaisuuden sisällöstä.
Hinnasta on mahdollista vähentää kotitalousvähennyksellä 35 %. Kotitalousvähennyksen määrä on 1 600 € per henkilö per vuosi. Pariskunta voi vähentää yhdessä 3 200 € ostetusta palvelusta.
Palvelun todellinen kustannus kotitalousvähennyksen jälkeen on 32,50 €/h (alv. 0 %). Lisätietoa kotitalousvähennyksestä löydät täältä.
Voit myös kattaa osan hoivapalveluiden kustannuksista eläkettä saavan hoitotuella, jota voit hakea Kelalta.
Kiinnostuitko tai jäikö jokin vielä epäselväksi? Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.