Viriketoimintaa seniorin arjen tueksi | Loistohoiva

Viriketoiminta

Ohjatulla viriketoiminnalla voidaan ylläpitää arjen toimintakykyä, muistia ja omatoimisuutta ja siten mahdollistaa omassa kodissa asuminen mahdollisimman pitkään. Tutun avustajan säännölliset tapaamiset tukevat myös henkistä hyvinvointia. Palvelumme tukevat senioreiden toimintakykyä monipuolisesti ja yksilöllisesti, juuri kuten kullekin asiakkaalle on parasta.

Avustaja ja asiakas pelaavat korttia
loistohoiva loiste vihrea 2022

Viriketoiminta

Ohjatulla viriketoiminnalla voidaan ylläpitää arjen toimintakykyä, muistia ja omatoimisuutta ja siten mahdollistaa omassa kodissa asuminen mahdollisimman pitkään. Tutun avustajan säännölliset tapaamiset tukevat myös henkistä hyvinvointia. Palvelumme tukevat senioreiden toimintakykyä monipuolisesti ja yksilöllisesti, juuri kuten kullekin asiakkaalle on parasta.

Viriketoiminta auttaa pitämään mielen virkeänä
ja positiivisena

Viriketoiminta tukee hyvinvointia erityisesti silloin, kun ikäihmisen lähipiiri on pieni tai hän kokee yksinäisyyttä arjessaan. Tutun henkilön säännölliset käynnit, aivojumppa ja mielekäs tekeminen lisäävät arkeen hyviä hetkiä asiakkaan ehdoilla.

Sosiaalinen aktiivisuus ja muiden ihmisten tuki lisäävät myös ikäihmisen turvallisuuden tunnetta ja koettua elämänhallintaa.

Loistohoivalla viriketoiminta ikäihmisille toteutetaan asiakkaan luona tutun avustajan ohjaamana. Avustaja voi muun tekemisen ohessa seurata myös asiakkaan vointia, terveyttä ja mielialaa, sekä avustaa tarvittaessa samalla kertaa myös muissa arjen askareissa.

Avustaja ja asiakas pelaavat shakkia

Viriketoiminta auttaa pitämään mielen virkeänä
ja positiivisena

Viriketoiminta tukee hyvinvointia erityisesti silloin, kun ikäihmisen lähipiiri on pieni tai hän kokee yksinäisyyttä arjessaan. Tutun henkilön säännölliset käynnit, aivojumppa ja mielekäs tekeminen lisäävät arkeen hyviä hetkiä asiakkaan ehdoilla.

Sosiaalinen aktiivisuus ja muiden ihmisten tuki lisäävät myös ikäihmisen turvallisuuden tunnetta ja koettua elämänhallintaa.

Loistohoivalla viriketoimintaa tulee asiakkaan luokse pitämään tuttu avustaja, joka voi muun tekemisen ohessa seurata myös vointia, terveyttä ja mielialaa, sekä avustaa tarvittaessa samalla kertaa myös muissa arjen askareissa.

viriketoiminta valokuvien katseleminen

Viriketoimintaa vanhuksille, mitä se tarkoittaa?

Viriketoiminta on yläkäsite, joka kattaa alleen monenlaista toimintakykyä tukevaa toimintaa. Tässä esimerkkejä siitä, mitä viriketoiminta voi tarkoittaa:

  • Ulkoilua yhdessä tutun avustajan kanssa
  • Harrastuksiin tai kerhoihin osallistumista yhdessä
  • Käsitöiden ja kotitöiden tekemistä yhdessä
  • Valokuvien katselua tai järjestelyä
  • Sanapelejä, muistelua ja muuta aivojumppaa
  • Laulamista tai musiikin kuuntelua
  • Kirjeiden kirjoittamista
viriketoiminta valokuvien katseleminen

Virike toimintaa vanhuksille, mitä se tarkoittaa?

Viriketoiminta on yläkäsite, joka kattaa alleen monenlaista toimintakykyä tukevaa toimintaa. Tässä esimerkkejä siitä, mitä viriketoiminta voi tarkoittaa:

  • Ulkoilua yhdessä tutun avustajan kanssa
  • Toimintakykyä tukevaa kevyttä jumppaa 
  • Harrastuksiin tai kerhoihin osallistumista yhdessä
  • Käsitöiden ja kotitöiden tekemistä yhdessä
  • Valokuvien katselua tai järjestelyä
  • Sanapelejä, muistelua ja muuta aivojumppaa
  • Laulamista tai musiikin kuuntelua
  • Kirjeiden kirjoittamista

Viriketoimintaa muistisairaille

Muistisairailla henkilöillä toisen seurassa vietetty aika, keskustelut ja osallistuminen auttavat ylläpitämään psykososiaalista toimintakykyä ja hidastamaan muistisairauden etenemistä. Sairauteen liittyvät käytösoireet voivat lievittyä mielekkään viriketoiminnan myötä, kun muistisairas saa tehdä itselle mieluisia asioita tai jatkaa osallistumista entisiin harrastuksiin.

Yhteiset fyysiset aktiviteetit ylläpitävät fyysistä toimintakykyä. Liikunnan lisäksi muistisairaan viriketoiminta ja muut aktiviteetit ovat tärkeää aivojumppaa, jotka vähentävät stressiä ja tukevat muistia.

Muistisairaiden viriketoiminta suunnitellaan aina yksilöllisesti vastaamaan kunkin asiakkaan henkilökohtaisia tarpeita

palvelut hoivakotiin

Viriketoiminta muistisairaan tukena

Muistisairailla henkilöillä toisen seurassa vietetty aika, keskustelut ja osallistuminen auttavat ylläpitämään psykososiaalista toimintakykyä ja hidastamaan muistisairauden etenemistä. Sairauteen liittyvät käytösoireet voivat lievittyä mielekkään viriketoiminnan myötä, kun muistisairas saa tehdä itselle mieluisia asioita tai jatkaa osallistumista entisiin harrastuksiin.

Yhteiset fyysiset aktiviteetit ylläpitävät fyysistä toimintakykyä. Liikunnan lisäksi muunlaisetkin viriketoiminta -aktiviteetit ovat tärkeää aivojumppaa, jotka vähentävät stressiä ja tukevat muistia.

Viriketoiminnan sisältö suunnitellaan aina yksilöllisesti vastaamaan kunkin asiakkaan henkilökohtaisia tarpeita.

palvelut hoivakotiin

Ikääntyneen viriketoiminta voidaan helposti yhdistää myös muihin palveluihimme

Moni asiakkaamme on kokenut viriketoiminnan hyvänä osana muuta palvelukokonaisuutta.  Viriketoiminta onkin kätevää yhdistää esimerkiksi ruuanlaittoon tai kauppa-apuun. Räätälöimme palvelumme aina juuri sinun tarpeitasi, toiveitasi ja elämäntilannettasi vastaavaksi.

Miksi valita Loistohoiva?

Loistohoivalla kotihoito ei ole vain kotihoitoa – se on välittämistä, läsnäoloa ja arjen turvaa. Olemme erikoistuneet muistisairaiden kotihoitoon ja omaamme pitkän ja monipuolisen kokemuksen senioreiden arjen tukemisesta, joten meidät valitsemalla, voit luottaa siihen, että läheisesi saa parasta mahdollista hoivaa.

Ihmisläheisyys sydämissä

Kohtaamme asiakkaamme aidosti ja kiireettömästi. Meillä on aikaa pysähtyä, kuunnella ja olla läsnä. Arvostamme jokaista asiakasta ja hänen uniikkia elämäänsä.

Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät

98 % asiakkaistamme suosittelisi meitä ystävälleen ja työntekijämme viihtyvät meillä erinomaisesti. Niin asiakas- kuin työntekijätyytyväisyytemme ovat alamme parhaalla tasolla ja aiomme pitää tästä kiinni jatkossakin.

Ammattilaiset apunasi

Myös toimistollamme työskentelee sote-alan asiantuntijoita, jotka ovat aina tavoitettavissa ja tukenasi. Olemme sitoutuneita antamaan kaiken ammattitaitomme hyväksesi.

Laajat palvelut saman katon alta

Tarjoamme palveluita kodinhoidosta sairaanhoitoon – joustavasti ja luotettavasti. Yhteistyökumppaneidemme avulla järjestämme asiakkaidemme koteihin niin fysioterapiaa, optikkopalveluita kuin lakipalveluitakin.

Pieni ja ketterä tiimi

Tunnemme asiakkaamme henkilökohtaisesti ja toimimme nopeasti, kun apua tarvitaan. Omahoitajan lisäksi asiakkaalle nimetään vastuuhenkilö myös toimiston päähän, joka takaa laadukkaan palvelun kaikissa tilanteissa.

Varaa maksuton tutustumiskäynti - tulemme luoksenne haluamanne aikana

Tutustumiskäynnillä asiantuntijamme pyrkii tutustumaan tilanteeseenne, tarpeisiinne ja toiveisiinne mahdollisimman monipuolisesti.

Tapaamisen aikana myös teillä on mahdollisuus tutustua tarkemmin kotihoitopalveluihimme, Loistohoivaan yrityksenä ja selvittää, olisimmeko juuri teille ja teidän tilanteeseenne parhaiten sopiva palveluntuottaja. Tutustumiskäynti ei sido teitä mihinkään, joten voit pyytää meidät tapaamiselle matalalla kynnyksellä.

Kasvotusten tapahtuvan tapaamisen perusteella meidän on myös helpompi valita loistavista työntekijöistämme juuri teille parhaiten sopiva avustaja tai hoitaja. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että henkilökemiat kohtaavat asiakkaan ja työntekijän välillä.

Ole rohkeasti yhteydessä, niin keskustellaan lisää ja sovitaan halutessanne sopiva ajankohta tutustumiskäynnille.

Piia Leppänen loistohoiva
Palvelupäällikkö Piia Leppäsellä on monipuolinen kokemus ikääntyneiden kanssa työskentelystä.

Vanhusten viriketoiminnan hinta

Viriketoiminnan, kuten muidenkin hoivapalveluidemme hinta on 50 €/h (alv. 0%) riippumatta asuinpaikastanne tai palvelukokonaisuuden sisällöstä.

Hinnasta on mahdollista vähentää kotitalousvähennyksellä 35%. Kotitalousvähennyksen määrä on 1600 € per henkilö per vuosi. Pariskunta voi vähentää yhdessä 3200 € ostetusta palvelusta.

Palvelun todellinen kustannus kotitalousvähennyksen jälkeen on 32,50€/h (alv. 0 %). Lisätietoa kotitalousvähennyksestä löydät täältä

Voit myös kattaa osan hoivapalveluiden kustannuksista eläkettä saavan hoitotuella, jota voit hakea Kelalta.

Lue Kyllikin tarina

Kyllikin suurena toiveena on aina ollut mahdollisuus asua omassa kotona, niin kauan kun se vain terveyden ja turvallisuuden puolesta on mahdollista.

Hän uskoo, että monet muutkin seniorit jakavat saman toiveen, ja on iloinen, että Loistohoivan jo vuosia kestäneen hoivapalvelun avulla kotona asuminen on ollut mahdollista.

Lue Kyllikin tarina

Kyllikin suurena toiveena on aina ollut mahdollisuus asua omassa kotona, niin kauan kun se vain terveyden ja tuvallisuuden puolesta on mahdollista.

Hän uskoo, että monet muutkin seniorit jakavat saman toiveen, ja on iloinen, että Loistohoivan jo vuosia kestäneen hoivapalvelun avulla kotona asuminen on ollut mahdollista.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä: