Palveluntuottajia on Suomessa paljon. Haluamme olla tunnettuja siitä, että hoidamme asiamme hyvin ja loppuun kunnialla.
Palvelumme alkaa aina maksuttomalla palvelunarviokäynnillä. Sari on tehnyt käyntejä jo vuosia, ja haluaa pitää sen osana työnkuvaansa, sillä nauttii asiakkaiden tapaamisesta, kiireettömästä keskustelusta ja aidosta kohtaamisesta.
”Kun pääsen käymään asiakkaan kotona, saan kokonaiskuvan heidän elämäntilanteestaan ja kuinka voisimme auttaa siellä parhaiten. Haluan tehdä asiat niin, että olemme luottamuksen arvoisia asiakkaalle, omaiselle ja työntekijälle.”
Palvelunarviokäynnillä kohtaamme asiakkaan ensimmäisen kerran kasvotusten. Käynnin tavoitteena on saada ymmärrystä asiakkaan elämäntilanteesta ja tarpeista. Joskus asiakkaat eivät itsekään vielä käyntiä pyytäessään tiedä, missä asiassa tarvitsisivat apua eniten. Tulemme keskustelemaan ja arvioimaan tilannetta yhteistyössä asiakkaan (ja tarvittaessa omaisen) kanssa.
Asiakastyytyväisyys on Sarille sydämen asia. Palvelun kokonaisuuteen kuuluvat palvelun aloitus, sujuvuus, laatu ja työhyvinvointi. Hän on ylpeä Loistohoiva™ arvoista ja toiminnasta, ja johtaa sitä mielellään. Hän näkee valtavaksi voimavaraksi ja vapaudeksi sen, että yrityksenä voimme itse määrittää ja päättää toiminnastamme, toisin kuin organisaatioissa joissa ulkopuolinen taho tai rahoittaja asettaa tietyt raamit.
”Me saamme itse päättää ja vaikuttaa yrityksemme asioihin. Vaikka tavoitteemme on kasvaa ja kehittyä, emme tee sitä laadun kustannuksella. Kasvu tarkoittaa minulle sitä, että asioita on tehty oikein. Haluamme mahdollistaa yhä useammalle seniorille elämään lisää onnellisia päivä, elämän mielekkyyttä ja turvallisuutta.”