
Edunvalvonta ja edunvalvontavaltuutus
Edunvalvonnan avulla varmistetaan, että henkilön taloudelliset ja henkilökohtaiset asiat hoituvat luotettavasti ja hänen tahtonsa mukaisesti – myös silloin, kun hän ei enää itse pysty tekemään päätöksiä.
Kotitalousvähennys on verovähennys, jonka yksityishenkilö voi saada, kun hän ostaa tavanomaisia kotitalous- tai hoivapalveluita kotiinsa ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä. Vähennys vaikuttaa suoraan maksettavien verojen määrään, mikä tekee siitä erityisen tehokkaan veroedun.
Voit saada kotitalousvähennystä kotitaloustöistä, joita teetät kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Tällaista työtä ovat esimerkiksi hoivapalvelut, siivous- ja kodinhoitopalvelut.
Vuonna 2026 voit saada kotitalousvähennystä vuodessa maksimissaan 1600 euroa henkilöä kohden. Vähennyksen omavastuu on vuodessa 150 euroa henkilöltä.
Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten voit saada puolisosi kanssa yhteensä 3200 euron vähennyksen. Jos 1600 euron raja ei ylity, vähennys kannattaa hakea vain toiselle puolisolle. Tällöin kotitalousvähennyksen 150 euron omavastuu vähennetään vain yhden kerran.
Kun ostat palvelun ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä, saat vähentää yhteensä 35 prosenttia työn osuudesta.
Maksimivähennyksen saa, kun yritykselle maksamassa laskussa työn osuus on 5000 euroa (5000 euroa x 35 %) – omavastuu 150 euroa = 1600 euroa. Pariskunnan kohdalla maksimivähennyksen saa 10 000 euron työn osuudesta.
Kannattaa myös huomioida, että kotitalousvähennyksen voi saada myös omille tai puolison vanhemmille ostetusta hoivatyöstä.
Voit hakea kotitalousvähennystä esimerkiksi seuraavista kotiin ostamistasi palveluista:
Voit ilmoittaa kotitalousvähennyksen tiedot joko heti laskun maksun jälkeen verokorttia varten tai veroilmoituksessasi. Laskun maksuvuosi ratkaisee sen, miltä vuodelta ilmoitat kotitalousvähennyksen tiedot.
Esimerkki: Työstä on sovittu 1.12.2025 ja työ on tehty joulukuun aikana. Lasku on maksettu 15.1.2026. Ilmoita kotitalousvähennys vuoden 2026 verotukseen.
Kotitalousvähennysilmoitus tehdään verottajalle. Voit ilmoittaa tiedot kuluvan vuoden aikana kahdella tavalla OmaVerossa:
1. suoraan verokortille, jolloin kotitalousvähennys huomioidaan etukäteen veroprosentin alenemisena, kun tilaat uuden verokortin.
2. pelkän vähennyksen ilmoittaminen ilman, että veroprosenttisi muuttuu.
Kotitalousvähennys on mahdollista ilmoittaa myös kevään veroilmoituksessa. Kun saat esitäytetyn veroilmoituksen keväällä, tarkista ilmoituksen tiedot. Jos kotitalousvähennyksen tiedot ovat valmiiksi oikein, sinun ei tarvitse täydentää veroilmoitusta. Jos tietoja puuttuu, ilmoita kotitalousvähennykseen oikeuttavat työt, jotka olet maksanut vuonna edellisenä vuonna.
Ilmoititpa kotitalousvähennyksen millä tahansa tavalla, tarvitset ilmoitusta varten seuraavat tiedot:
Kotitalousvähennys on mahdollista ilmoittaa myös täyttämällä lomake 14A, jonka löydät verohallinnon sivuilta.
Loistohoivan asiakkaana sinulla on mahdollisuus hyödyntää kotitalousvähennystä ilman, että sinun tarvitsee itse nähdä vaivaa ilmoituksen tekoon. Käytössämme on suora integraatio Verohallinnon kanssa, jonka ansiosta asiakkaan maksamat laskut siirtyvät automaattisesti OmaVeroon. Koska tiedot päivittyvät reaaliajassa, voitte halutessanne alentaa suoraan veroprosenttianne, jolloin saatte veroedun käyttöönne samantien.
Mikäli haluat ilmoittaa kotitalousvähennyksen verottajalle itse, sekin on edelleen täysin mahdollista. Halutessanne lähetämme teille koonnin vuoden päätteeksi kaikista edellisen vuoden maksuista.
Jaa teksti sosiaalisessa mediassa:
Kiinnostuitko tai jäikö jokin vielä epäselväksi? Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

Edunvalvonnan avulla varmistetaan, että henkilön taloudelliset ja henkilökohtaiset asiat hoituvat luotettavasti ja hänen tahtonsa mukaisesti – myös silloin, kun hän ei enää itse pysty tekemään päätöksiä.

Omaishoidon vapaa -palveluseteli on omaishoitajana toimivalle henkilölle myönnettävä tuki, jonka tarkoituksena on tukea hänen arjessa jaksamistaan.

Hoitotahto on asiakirja, jossa ihminen ilmaisee toiveensa hoidon ja hoivan suhteen tilanteessa, jossa hän ei itse enää pysty tekemään päätöksiä tai kertomaan tahtonsa.
You are currently viewing a placeholder content from Vimeo. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from YouTube. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou need to load content from reCAPTCHA to submit the form. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More InformationYou are currently viewing a placeholder content from Facebook. To access the actual content, click the button below. Please note that doing so will share data with third-party providers.
More Information