Sanotaan, että kriisiaikana yrityksen arvot testataan ja niiden aitoutta ja kestävyyttä koetellaan. Tämä on varmasti totta etenkin silloin, jos arvot eivät alun perinkään ole juurtuneet osaksi yrityskulttuuria ja päivittäistä työn teon tapaa. Ja vaikka olisivatkin, suuri ei-toivottu muutos pistää helposti pakan niin sekaisin, että keskittyminen arvoihin voi kärsiä.
Itse olen johtajana kokenut arvot suureksi avuksi ja kompassiksi kuluneen kevään korona-suunnistuksessa. Meidän arvomme eivät ole syntyneet hetken mielijohteesta vaan ne kuvastavat sitä, keitä me Loistohoivassa olemme, miten teemme työmme ja kohtelemme itseämme ja toinen toisiamme. Minusta on selvää, että asiakkaamme ovat valinneet meidät arvojemme pohjalta. He eivät välttämättä ole tienneet, mitkä nimenomaiset asiat olemme valinneet yrityksemme arvoiksi, mutta arvot ovat näkyneet heille ulospäin, kiinnittäneet heidän huomionsa ja konkretisoituvat yhteistyössä päivittäin. Sen vuoksi näen, että juuri nyt, kun jokainen yritys haluaa pitää kiinni omista asiakkaistaan, on erityisen tärkeää jatkaa, ellei jopa vahvistaa omien arvojen mukaista toimintaa.
Esittelen täällä blogissa arvojamme yksi kerrallaan ja avaan niiden merkitystä sekä minulle itselleni että Loistohoivalle. Tämän tekstin aiheeksi ja ensimmäiseksi esiteltäväksi arvoksi valikoitui luottamus.
Luottamus ei synny yhtäkkiä sopimalla tai lupaamalla, vaan ajan kuluessa. Käytäntö ja aika näyttävät, että yhdessä sovitut asiat pitävät, osapuolet eivät joudu pettymään toisiinsa vaan huomaavat, että luottamus palkittiin. Luottava henkilö asettaa itsensä aina haavoittuvaiseen asemaan luottaessaan toiseen. Jos toista osapuolta voisi kontrolloida, ei tarvittaisi luottamusta. Yleensä näin ei kuitenkaan ihmisten välillä ole ja tilanteeseen liittyvä epävarmuus jättää vaihtoehdoiksi joko luottaa tai olla luottamatta. Luottamukseen liittyy positiivinen oletus toista osapuolta ja tämän toimintaa kohtaan tulevaisuudessa ja oletusten toteutuessa käytännössä luottamus kasvaa ja syvenee.
Puhuttaessa luottamuksesta Loistohoivassa mieleeni nousevat ensimmäiseksi asiakkaamme ja heidän läheisensä. Ei siksi, etteikö luottamus olisi tärkeää myös vaikkapa työntekijän ja tämän esimiehen välillä vaan siksi, että asiakkaamme ovat usein erinäisistä syistä hyvin haavoittuvaisia, jopa kykenemättömiä pitämään puoliaan. Suuri osa asiakaskunnastamme on ikäihmisiä. He ovat eläneet pitkän elämän ja kerryttäneet viisautta ja kokemusta, mutta erityisesti erilaiset muistiin ja tiedonkäsittelyn toimintoihin vaikuttavat sairaudet ovat monella läsnä arjessa. Aina sairaus tai vamma ei myöskään katso ikää ja nuorempikin saattaa olla osittain ja jopa täysin riippuvainen toisen ihmisen avusta. Asiakkaamme eivät välttämättä tunne oikeuksiaan tai pysty hankkimaan ajantasaista tietoa. Heidän pitää pystyä luottamaan siihen, että me huolehdimme ensisijaisesti heidän eduistaan, terveydestään ja turvallisuudestaan. Tämä on tietenkin valtava vastuu ja koen, että jokainen uusi alkanut asiakassuhde on suuri kunnia-asia koko yritykselle. Omaan kotiin (aluksi) vieraan ihmisen päästäminen on kenelle tahansa iso asia. Meidän pitää kaikilla toimillamme ja avoimella kommunikaatiolla osoittaa vastuullisuutemme ja se, että olemme asiakkaidemme ja heidän läheistensä luottamuksen arvoisia.
Arvot ovat asioita, jotka ohjaavat jokaisen organisaatiossa työskentelevän henkilön toimintaa ja näkyvät päätöksissä, viestinnässä ja käytännön työssä. Kulunut kevät 2020 on kaikkine haasteineen antanut mahdollisuuden meillä Loistohoivassa sekä osoittaa luottamusta toinen toisillemme että olla luottamuksen arvoisia. Meillä Tampereen toimistolla päivittäistä hoivatyötä organisoi tehokas neljän henkilön toimistotiimi, joka aiemmin teki työtään toimistollamme Niemenrannassa mutta on nyt hajaantunut kukin omaan kotiinsa etätyöhön. Vaikka fyysisesti samassa tilassa työskentely helpottaa monia asioita, on etätyöhön siirtyminen sujunut yllättävänkin helposti. Uskon, että yksi suurimmista syistä tähän on se, että tiimin sisällä vallitsee täysi luottamus ja itse johtajana luotan sataprosenttisesti jokaiseen etätyötä tekevään tiimiläiseeni; heidän itseohjautuvuuteensa, vastuullisuuteensa, oma-aloitteisuuteensa ja joustavuuteensa. En usko, että voisin olla ylpeämpi heidän sitoutuneisuudestaan.
Ja samalla tavoin me tiiminä luotamme jokaiseen hoivatyötä tekevään loistohoivalaiseen. Luotamme heidän haluunsa palvella asiakkaitamme lämmöllä ja huolehtien. Luotamme heidän arviointi- ja päätöksentekokykyynsä liittyen asiakkaidemme hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Luotamme siihen, että he kommunikoivat meille kaikista asiakkaan hyvinvointiin liittyvistä asioista. Luotamme heidän arvioonsa omasta työkyvystään ja siitä, milloin on jäätävä kotiin ja pidettävä asiakas turvassa. Samoin luotamme heidän kykyynsä pyytää neuvoa ja tai apua tarvittaessa.
Paljosta saan olla yrittäjänä ja johtajana kiitollinen ja paljon on minun itse tehtävä, jotta voin vastata tuohon suureen määrään ammattitaitoa ja uskollisuutta, joista Loistohoiva tänä päivänä muodostuu. Olla luotettava johtaja ja työnantaja. Sen toteuttamisessa ei varmastikaan tarvitse olla kaikista lukenein, kokenein, kyvykkäin, innovatiivisin tai rohkein. Mutta pitää tahtoa olla luottamuksen arvoinen. Huolehtia palkat, verot ja laskut ajallaan ja oikein. Olla näkyvillä ja saatavilla, kysyä ja selvittää tarpeita. Luoda edellytyksiä tehokkaalle, vastuulliselle työnteolle. Näyttää esimerkkiä, viestiä arvoja sekä yrityksen sisällä että yrityksestä ulospäin. Antaa vastuuta ja osoittaa luottamusta. Pyrkiä luomaan sekä taloudellista turvaa että henkistä turvallisuuden tunnetta. Kiittää ja palkita hyvästä työstä. Kannustaa ja auttaa vaikeuksissa. Kohdella kaikkia tasavertaisesti ja olla johdonmukainen päätöksissä. Nähdä tuulisten aikojen yli ja näyttää suuntaa. Myöntää reilusti, kun on ollut väärässä tai töpännyt ja korjata virheet, kun sellaisia tulee. Kyllä siinä työmaata johtajalla riittää.
-Elina Salonen
© Loistohoiva Oy 2024