Omaishoitaja löysi tavan jaksaa paremmin -"Valtavan tärkeää muistaa." - Loistohoiva

Omaishoitaja löysi tavan jaksaa paremmin
- "Valtavan tärkeää muistaa."

Painan tuttua summeria keltaiset liljat kainalossani. Ovi avautuu, ja pian Pentti hymyilee leveästi asunnon ovella toivottaen minut tervetulleeksi. Jätän kengät siistiin eteiseen, josta avautuu Sallin ja Pentin koti. Salli tulee huoneestaan raikkaan näköisenä – joskin olo kuulemma ei ole ihan yhtä virkeä ja säteilevä, kuin miltä hän näyttää.

Istuimme kauniisti katettuun kahvipöytään, ja he ottavat toistensa kädestä kiinni lämpimästi toisiaan katsellen. Omaishoitajapariskunnan elämänmittainen romanssi alkoi nuorena tanssilattialla – avioliittovuosia heille on kertynyt jo kunnioitettavat 63 vuotta. Salli muistelee yhteisen matkan alkuvuosia, jolloin hän tokaisi Pentille ”sitten kun olemme vanhoja, minä istun pyörätuolissa ja sinä työnnät minua. Minä annan ohjeita, ja sinä teet.”

He nauravat asialle, sillä eivät arvanneetkaan kuinka oikeaan Salli silloin viattomalla letkautuksellaan osui. 

euroopan omaishoitajien paiva
Tämä kuva jaettiin Loistohoiva™ sosiaalisessa mediassa haastattelupäivänä

"Kumpikaan ei pärjää yksin, yhdessä olemme kokonainen"

Pariskuntaa katsellessa voisi luulla että heillä olisi ollut ruusuisempikin yhteiselo takana. Salli on lapsesta saakka elänyt selkäkipujen kanssa, jotka ovat varjostaneet hänen koko elämäänsä. Ensimmäinen selkäleikkaus oli vuonna -82, ja nikamakaaria poistettiin vuonna -84. Sallin selkärankaa on luudutettu ja raudoitettu monta kertaa.

Salli on tarvinnut jo pitkään Pentin apua monissa arkisissa askareissa, kuten peseytymisessä, pukeutumisessa ja kenkien laitossa. Pariskunta on löytänyt haastavien elämänvaiheiden keskellä heille toimivat toimintatavat, ja toisen vahvuudet täydentävät toisen heikkouksia.

”Kumpikaan ei pärjää yksin, yhdessä olemme kokonainen. Pentti näkee, minä kuulen. Pentti voi liikkua, ja minulla pelaa muisti.” Salli kertoo.

Omaishoitajuus ja konkrettinen apu helpotti arkea

Viralliseksi omaishoitajaksi Pentti hakeutui vuoden 2013 alussa omaishoitajaohjaajan kehotuksesta ja avulla. 

”Ohjaajamme Mari oli loistava, soitti usein ja hoiti asioitamme niin hyvin. Meillä oli häneen täysi luotto.”

Omaishoitajana toimiminen on tuonut helpotusta pariskunnan arkeen. Yksi konkreettisimmista asioista on apu kodin siisteyden ylläpitoon, jossa Loistohoiva™ hoivatyöntekijä Seija on heitä auttanut.

”Seija on käynyt meillä kolme vuotta. Hänestä on tullut meille tärkeä, ja on ihanaa, että tuttu henkilö käy.”

Monelle kodinhoidollinen apu on ensimmäinen askel toimivampaan ja helpompaan arkeen. On viisasta kääntyä pyytämään apua, kun sitä kokee tarvitsevansa. Loistohoiva™  asiakkaat arvostavat sitä kuinka kotipalvelu mukautuu joustavasti ja monipuolisesti elämäntilanteiden mukaan.

”Tiedämme, että kun tulevaisuudessa tarvitsemme lisää apua, soitamme teille.” Pentti kertoo minulle.

Salli ja Pentti2
Joimme kahvit Sallin ja Pentin kauniisti katetun pöydän ääressä

Toisen tuki ja itsestä huolehtiminen auttavat jaksamaan

Omaishoitajan arki on ajoittain hyvin raskasta, puhumattakaan koronan aiheuttamista lisärajoitteista ja haasteista. Salli ja Pentti kokevat olevansa siinä määrin onnekkaita, että he viihtyvät kotona ja toistensa seurassa, sillä ovat tottuneet olemaan paljon yhdessä. Monille muille omaishoitajille tilanne ei välttämättä ole sama. Haastavien tilanteiden keskellä (ja jo ennen niitä) on valtavan tärkeää muistaa huolehtia omasta hyvinvoinnista.

Minulle elintärkeää on puuhata teknologian parissa ja jumpata säännöllisesti, se pitää minut virkeänä ja antaa hyvän aloituksen päivään.” -Pentti

Aamulla Pentti jumppaa keittiön lattialla, ja myöhemmin päivällä saattaa käydä vielä kävelyllä. Vielä muutama kuukausi sitten hän käveli päivittäin jopa 10 kilometriä. Vaikka liikunta auttaa moneen asiaan, Pentti haluaa muistuttaa kuuntelemaan omaa kehoa. Jos liikuntasuoritus tuntuu liian raskaalta, voi toistoja tai sen kestoa hieman keventää. Tärkeää olisi, että liikunnasta syntyvä rasitus keholle on arkisia toimintoja kuormittavampaa.

Voimistelusta on tullut Pentille elintärkeää. Liikunta antaa voimaa, energiaa ja edistää terveyttä. Pentti uskoo selvinneensä keväällä saaneestaan sydänkohtauksesta juuri sen vuoksi, että on pitänyt kunnostaan huolta. 

Pentin liikuntaharrastus auttaa hänen itsensä lisäksi myös Sallia.

”Jumppa on ollut ihan meidän pelastus. Sen ansiosta Pentti voi auttaa minulle sukat ja kengät jalkaan, ja lattialta nouseminen ei ole hänelle ongelma.” Salli kertoo.

Itsestä huolehtimisen lisäksi on tärkeää muistaa myös toisen jaksaminen ja suhteeseen panostaminen.

”Paneutukaa toinen toiseenne jo ennen haasteita, että silloin kun joudutte nojaamaan toisiinne, jaksatte paremmin.” Salli haluaa kertoa muille omaishoitajapariskunnille.

Vinkkejä omaishoitajalle

  1. Huolehdithan riittävästä unesta, monipuolisesta ravitsemuksesta ja liikunnasta. Näillä kaikilla on valtava merkitys yleiseen vireystilaan, jaksamiseen, hyvinvointiin ja aivojen toimintaan.
  2. Huolehdi itsellesi riittävästä vertaistuen saannista. Vertaistukea voi antaa esimerkiksi ystävä tai vertaistukiryhmä. Vertaistukiryhmiin voi hakeutua esimerkiksi paikallisen muistiyhdistyksen tai omaishoitajajärjestön kautta. 
  3. Huolehdi riittävästä oman ajan saannista. Jos sitä tuntuu olevan vaikeaa järjestää, pyydä apua. Meidän kautta apu järjestyy nopeastikin, ja auttamaan kotiin tulee sama tuttu henkilö. Apua voi hakea myös esimerkiksi omaishoitajaohjaajan, muistineuvojan tai terveyskeskuksen kautta.  Jos sinulla on käytössä omaishoitajan vapaa- palveluseteli, voit hyödyntää sen meillä, jolloin saat tarvitsemasi avun ja hengähdystauon.
  4. Hyödynnä saatavilla olevat tukipalvelut. Niitä ovat esimerkiksi palvelusetelit, kotihoito, apuvälineyksiköstä lainattavat apuvälineet, kotihoidon tukipalvelut ja kuljetuspalvelut. Huomioithan, että monista palveluista saa kotitalousvähennystä, joka helpottaa paljon yritykseltä tilatun avun kustannuksia. (Autamme tarvittaessa kotitalousvähennyksen hyödyntämisessä)